Opettaja saa peilata omaa käytöstään jatkuvasti oppilaidensa ja työtovereidensa käytökseen. Koulussa kaikki elävät melko hektisten asioiden ympäröiminä. Varsinkin opettajat tuntuvat elävän jatkuvassa kysymysten ja selvittämättömien asioiden ristipaineessa.

Tänään halusin kysyä koulumme kanslistilta aivan yksinkertaista asiaa. Pari minuuttia aiemmin sama henkilö istui hymyillen samassa ruokapöydässä. Nyt reagtio oli seuraava: Erittäin ärtyneellä äänellä tokaisu "Miksi tätä asiaa ei ole hoidettu aiemmin". Hän sanoi inhoavansa sitä että aina tulee tällaisia asioita myöhässä ja sen jälkeen hän oikeasti kihisi kiukusta noin puoli minuuttia. Siis oikeasti kihisi, viisikymppinen aikuinen nainen, ja minä vain tuijotin monttu auki. Kihinän jälkeen jatkoin vielä kysymistä, koska halusin saada asian selvitettyä. Osasyyllinen olin - en ollut tiennyt, että tämä asia on minun hoidettavana. Lopulta sain puolinaiset vastaukset, kiukuttelua ja mulkoilua. Lopuksi sanoin kiitos, ja kanslisti jäi naputtamaan tietokonetta.

Mitä opin tästä? On totta, että minun pitäisi opetella lähestymään ihmisiä hieman pehmeämmin ja toisaalta päättäväisemmin. Luulen että tietty epävarmuus ja hämmentyneisyys minussa saattaa myös herättää epäluottamusta joissakin henkilöissä. Joskus olen myös erittäin uppoutunut omiin ajatuksiini ja en ehkä näe suurta kokonaisuutta niin hyvin. Määrätietoisuutta, harkintaa ja sen lisäksi valpas mieli reagoida asianmukaisesti eri tilanteisiin. Toisaalta opin myös sen, että muillakaan aikuisilla ei aina pysy pallo aivan täysin koossa. Ehkä minunkaan ei siis tarvi olla niin täydellinen käytökseltäni.

Tämä oli muuten viimeinen tavallinen koulupäivä. Minulla on jäljellä enää lauantain kevätjuhla ja sitten suvivirsi soittaa meidät kesälomalle. Luojalle kiitos siitä.