On lauantai. Ennen olen ajatellut, että kannattaa työskennellä mahdollisimman tunnollisesti, valmistella huolella ja että tämä takaisi parhaan mahdollisen lopputuloksen. Olen tullut toisiin ajatuksiin - opettajan työn luonne on toisenlainen. Osa työstä on valmistelua ja mietiskelyä, toinen puoli on tunnilla opettamista ja oppilaiden työskentelyn ohjaamista. Jotta nämä molemmat onnistuisivat, täytyy olla levännyt, jopa hyvällä tuulella sekä mahdollisimman luova.

Ja miten tämä luovuus pääsee syntymään? Siten että käytän lauantai-iltapäiväni pohtimalla ensiviikon tuntisuunnitelmia? (Huom. Olen vielä siinä vaiheessa, että todella mietin tarkasti yksittäisten tuntieni sisältöä. Voi minua.) Pitäisikö selailla kasvatusetiikan tenttikirjaa ja etsiä sieltä sisältöä omille ajatuksilleen? EI EI EI!!! Minulla ei ole mitään Lutheria vastaan, mutta luterilainen työmoraali on jättänyt minuun liian syvät jäljet...

Nyt on se hetki, jolloin päätän, että en aio uhrata kaikkea vapaa-aikaani opetuksen suunnittelemiseen. Tässä perustelu: Jos pakerran ja pakerran, minusta tulee juuri se hermostunut opettaja, joka takertuu oppikirjan aukkotehtäviin ja julistaa niiden olevan oppimisen tärkein asia. Se ei ole totta, enkä halua sellaiseksi!

Nyt tartun romaaniin ja illalla mennään ulos syömään ja nautitaan viikonlopusta. Sitä voidaan kutsua myös luovuuden virittämiseksi, perspektiivien laajentamiseksi ja elämänilon herättelemiseksi. Yhtä välttämätöntä hyvälle opettajalle kuin tuntisuunnitelman hiominenkin.