Uusi lukukausi alkoi viikko sitten, ryhmä on pienentynyt yhdellä oppilaalla ja on tämän ansiosta entistäkin helpompi opettaa. Kun astelin koululle ensimmäistä kertaa tälle vuodelle, ajattelin tulevaisuutta innostuksen ja pelon tuntein: Onko ryhmällä edelleen kiinnostusta oppimiseen? Tuleeko todistuksen numeroista kysymistä ja kommentteja? Onko viimeinen, kaottinen laulutunti eksperimentti oppilailla vielä hyvässä muistissa? Jaksanko itse tätä kevättä oppilaiden kanssa? Pääsemmekö eteenpäin tarpeeksi hyvää tahtia? Pilaanko oppilaiden innostukseen aiheeseen koko loppuelämäksi?

Ensimmäiset tunnit ovat kuluneet. Olen todennut, että yläasteen oppilaat ovat kuitenkin niin hetkessä ja hössötyksessä kiinni, että unohtamisen nopeus on huimaava - hyvässä ja pahassa. Ylipäätään luulen, ettei tämä nyt niin heikostikaan ole voinut tähän asti mennä. Opetustavatkin ovat taas lähempänä maanpintaa ja kaikki oppilaat olivat tehneet tänään läksynsä. Nykyään tämä opettaja merkkaa miinuspisteitä läksymittariin ja kotityön annetaan vaikuttaa arvosanaan! Ettäs tietävät senkin.

Yliopistolla kuuntelen kasvatusfilosofian etiikan luentoja, joilla peilataan opettajan etiikkaa menneisyydessä ja nykyisyydessä. Olen huomannut yhden asian: minulla sellaista ammattietiikkaa ei vielä ole. Piste. Mutta se on alkanut kehittyä vähitellen, tai olen ainakin oivaltanut, että se on välttämätöntä olla olemassa, jos tässä työssä aikoo jatkaa ja menestyä.

Tänään oli kaksoistunti. Eräs oppilas ei tehnyt kovinkaan ahkerasti tehtäviä. Hän motivoituu todella vain toiminnallisiin harjoitusmuotoihin. Toisin sanottuna hän on siis hiukan laiska tekemään töitä eikä koskaan tule oppimaan ainettani kunnolla, koska kotona hänelle ei todennäköisesti kukaan ole toiminnallista pistetyöskentelyä järjestämässä. Mitenkähän muissa aineissa tai koulun ulkopuolisessa elämässä? Kävin pari kertaa motivoimassa, mutta ei se vain siihen kirjatyöskentelyyn tarttunut. Sen sijasta hän räpläsi patterin termostaattia. Toivottavasti luokka ei muuttunut saunaksi tai igluksi loppupäivän aikana. Minun etiikalla siihen räpläämiseen ei vain tullut sitten sen tomerammin puututtua.