Noro-virus! Tämä kuulostaa ehkä psyykkisesti epävakaalta, mutta tällä hetkellä olen todellakin mielummin sairaana omassa pienessä asunnossani, kuin kiitämässä paikasta toiseen kouluissa. Valmistelemassa ja toteuttamassa ja vastaamassa kysymyksiin ja olemassa iloinen ja optimistinen.

Pelkään että tämä kertoo jotain perusluonteestani. Vuosien varrella minuun on kasvanut sen verran kyynisyyttä, että en ole aivan se yltiöpositiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva opettaja. Tulevaisuus kyllä menee ihan ok, mutta sen eteen pitää tehdä aivan hitosti töitä. Suurin pelkoni onkin se, että mitä jos en jaksakaan jossain vaiheessa tehdä hitosti töitä. Olin ennen hiihtolomaa muutaman kerran täysin burn outin partaalla, ja juuri tuo tulevaisuuden pelko on se, joka noina hetkinä myös lamaannuttaa. Mitä jos en jaksakaan?

Päätinkin ennen opettajan vakituista opettajan työn aloittamista, että minun epäkäytännöllisenä ihmisenä täytyy nyt keskittyä enemmän konkreettiseen tekemiseen. Sen olen tehnytkin, mutta olen samalla myös alkanut enemmän ja enemmän määrittää itseäni tekemisen ja suorittamisen kautta. Katselen myös ympäristöäni ja sukuani ja muuta yhteiskuntaa sen läpi, kuinka hyvin he suoriutuvat. Olen aivan oikeasti kadottanut ison palan inhimillisyyttä ja lämpöä toisia kohtaan. Tekijähirviö. Se on muuten myös pelottava visio, että jään tällaiseksi tekijähirviöksi, joka antaa itselleen mahdollisuuden levähtää aina silloin kun tulen sairaaksi. Viisikymppisenä olenkin jäänyt varhaiseläkkeelle ja kirjoitan omaelämänkerrallisen romaanin "Kun sairaus armahtaa" ja pääsen tulevaisuuden punaiseenlankaan haastateltavaksi.

Toivoa näköpiirissä? Elän siinä toivossa, että tämänhetkinen olotila on kuitenkin eräänlainen intensiivinen ja siksi juuri niin kivulias kasvuvaihe. Menee runsaasti aikaa, ennenkuin alkaa hahmottaa itsensä luontevasti uudessa roolissa - nyt siis opettajana. Ja kun oma opettajapersoona on alkanut vakiintua, niin persoonallisuuden muutkin osat löytävät taas vakaampia uomiaan. Ehkä pätevyyden hankkiminen ja opintojen päättäminen on yksi initiaatioriitti. Tai tämän vuoden kevätjuhla, kun on pyöräyttänyt ensimmäiset päättöarvosanat todistuksiin ja saa kohdata oppilaiden enemmän tai vähemmän hymyileviä kasvoja suvivirren jälkeen. Ja kun ensimmäisen kerran on kesälomalla ja saa kunnolla unohtaa koulun ja koulukirjat ja oppilaat. Kun hahmottaa kokonaisuuden ensimmäistä kertaa.