Nyt aineenopettajan pähkäilyä aineenhallinnasta ja omasta perfektionismista. Opetan saksan kieltä. Sitä opiskellaan Suomessa suhteellisen paljon, mutta osataan melko keskinkertaisesti. Itse olen halunnut panostaa kielitaitooni toden teolla, olen asunut ulkomailla ja käytän tuota kieltä muutenkin elämässäni jatkuvasti - joskus jopa ajattelen saksaksi. Olen myös ominut joitakin käytöstapoja ja kommunikointityylejä saksalaisilta kavereiltani. Tämä cocktail aiheuttaa päänvaivaa.

Ensimmäinen ongelma: Mitkä kielen osa-alueet opettajan pitäisi hallita hyvin? Suomen koulussa tällä hetkellä riittää, kun hallitset kieliopin, jolla tarkoitetaan ennenkaikkea sääntöjen ja poikkeusten muistamista sekä erilaisten sanastollisten elementtien ulkoa osaamista. Lisäksi opettajan kuuluu hallita laajasti sanastoa, rektioita ja pitää osata ymmärtää kuultua. Positiivisia, mutta ei niin välttämättömiä asioita ovat hyvä lausuminen, suullinen saksan käyttö, monipuolinen kulttuurin esilläpitäminen, kyky sietää virheitä. Ylimääräistä ekstraa, jota voi viljellä joskus, mutta joiden jatkuva esillä pitäminen on liioiteltua ja ehkä hieman turhaa on mm. ajatussisältöjen ruotiminen, väittely tai mielipiteiden vaihto ajankohtaisista asioista sekä kielellisten sävyerojen pohtiminen ja täsmällisten ilmaisujen etsiminen. Aiemmin ajattelin, että nämä kaikki osa-alueet ovat luonnollisesti osa jokapäiväistä kieltenopettajana olemista, mutta todellisuus löi halolla päähän.

Toinen ongelma: Miten suhtautua omaan ja kollegoiden vailinaiseen aineenhallintaan? Tämä on perfektionistille kova haaste. Helposti alkaa toimia niin, että valitsee tehtävätyyppejä, joissa oppilaat eivät testaa opettajan kielitaitoa, jolloin pääsee näyttämästä omaa osaamattomuuttaan. Työtä tekemällä oma kielitaito tietenkin paranee vähitellen. Entäpä kun kollega pohdiskelee jotain päivänselvää asiaa (Mikä se on tämä konjunktiivi?) tai jossain muussa yhteydessä toteaa, että hän esimerkiksi opettaa jonkin asian "väärin" oppilaille? Tässä on mukana myös eri kulttuurien yhteentörmäystä, eri kommunikaatio tyylien yhteentörmäystä sekä eri opetuskäsitysten yhteentörmäystä. Tähän väliin auttaisi varmasti, jos loisi itselleen vahvan käsityksen itsestään erehtyvänä, mutta asiantuntevana opettajana.

Kolmas ongelma: Miten elän opettajayhteisössä näiden kunnianhimoisten ajatusteni kanssa? Yksi vaihtoehto on tietenkin se, että otan iisisti ja höllennän reilusti. Sillä tavalla elämästä tulee vähän helpompaa ja voi keskittyä myös muihin asioihin. Toinen vaihtoehto on se, että hakeutuisi töihin johonkin muualle kuin kouluun. Yliopistot? Goethe-Instituutti? Kielikurssit? Aikuiskoulutuskeskukset? Onko Saksassa töitä tällaiselle opettajalle? Vai haluanko kuitenkin olla myös kasvattaja? Onko minulla joku tietty suunta, johon haluan kasvattaa lapsia ja nuoria?

Suuria kysymyksiä, mutta näihin muodostunee ajan myötä myös vastauksia. Toivon niin.